Sivut

perjantai 26. syyskuuta 2014

Rakveren linna

Hymyä pukkaa kun teen tästä postausta - niin elävänä muistaa mieleen miten paljon tykkäsimme Rakveren linnasta. Ihastuimme mieheni kanssa molemmat tähän aika kivasti tuotteistettuun kohteeseen. Kaupallisuudesta huolimatta minkäänlaista turistirysä-fiilistä ei tullut, vaan lipun hinnalla pääsi todelliseen keskiaikaiseen puuhamaahan. Täällä saisi kulumaan tunteja.

Rakveren linna on peräisin 1200-luvun alkupuolelta. Nykyään se toimii teemapuistona, josta löytyy muun muassa keskiaikainen ravintola, keskiaikaisten viinilajien kellari, kidutus- ja turnajaisnäytöksiä, jousiammuntaa, miekkailua, siellä voi kokeilla taitojaan sepäntöissä sekä ihailla vapaana kulkea lampaita, vuohia ja ankkoja. Asuupa pihalla lisäksi hevonen ja kaneja. Linnoitukseen on rakennettu aitoja mukailevia "näyttelyitä", kuten keskiaikainen bordelli. Tämä jäi meiltä kylläkin huomaamatta, vaikka aika tarkasti linnoitusta kolusimmekin. 

Siinähän se!

Näkymää kukkulalta toiseen suuntaan, eli Rakveren kaupunkiin, ei voinut myöskään moittia.





Ensimmäisenä vastassa olivat vapaana kulkevat lampaat. Koskea nämä eivät kyllä antaneet, enkä toisaalta ihmettele miksi. Lääppijöitä olisi piisannut. 






Linnoituksen ulkopuolella. Tälle kiviselle kyltille päästäkseen saikin hetken jonottaa.

Sokkeloissa :)



Olut-/viinikellari. Täällä oli vastikään pidetty jonkinlaiset maistajaiset. Nettisivujen mukaan kellarissa on keskiaikaisia viinilajeja (ei siis keskiaikaisia viinejä ;).


Sisäpihalla oli iso shakkilauta. Tässä vieressä järjestettiin myös suljettujen ovien takana jonkinlaista kidutusnäytöstä/-showta, jota emme tällä kertaa jaksaneet jäädä odottamaan. Kävimme Tallinnassa vuosia sitten kidutusmuseossa ja se jätti kyllä jälkeensä ihan tarpeeksi kattavan käsityksen keskiaikaisista kidustuvälineistä.. lievä yliannostus oli ehkä vieläkin taustalla. Muuten show olisi varmasti ollut mielenkiintoinen!

Myös nämä kaverit kulkivat turistien joukossa vapaina.



Piha ja itse linna.



Näkymää Rakveren kaupunkiin.


Sellainen paikka! Itse Rakveren kaupunki jäi näkemättä, koska meidän oli jo aika suunnata Tallinnaa kohti. Takaisin pitää ehdottomasti vielä mennä ja tämän linnankin voisi aivan mielellään kokea vielä toistamiseen.

Linnan kotisivut löytyvät täältä. Nyt noita sivuja katsellessani huomaan, että emme löytäneet kiertelemällä puoliakaan siitä mitä linnalla oli tarjota.. Kesäkohteena tämä oli aivan verraton, talven aukiolo kannattaa tarkistaa erikseen.

Jos olet käynyt, kerrohan mitä tykkäsit ja mikä jäi parhaimpana mieleen? :)

2 kommenttia:

  1. Ohoo, itse oon käynyt Rakveressa tuon tuosta sattuneestä syystä, mutta nyppylälle kiivettiin joskus kevättalvesta kai ja linna oli jo suljettu. Täytynee vielä oottaa joku kesä tässä näköjään missioksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ehdottomasti kannattaa :) Linna on tosi kaunis ja tutkittavaa riittää. Minua kiinnostaisi tietää millainen ruoka tuolla linnan ravintolassa on - olisi nimittäin kiva mennä tutkiskelun päätteksi syömään. Pitääpä selvitellä! Ja linna on ymmärtääkseni myös talvella auki, mutta uskoisin, että se on kesäkohteena parempi.

      Ja laittele ihmeessä blogiisi Rakvere-vinkkejä, jos sinulta sellaisia löytyy :) Me ajattelimme vielä palata itse kaupunkiinkin ja tärpit olisivat tarpeen.

      Poista